sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Luontoliikuntaa - kohteena Sipoonkorven kansallispuisto

Patikointi on mitä parhainta liikuntaa kesällä. Samalla kertaa tulee raitista ilmaa, oleskeltua perheen kanssa ja liikuttua - vieläpä maastossa, joka on paljon kuluttavampaa kuin maantiellä kävely.



Tutkimusten mukaan jo 15 minuuttia metsässä kohentaa mielialaa. Luonnossa siis tosiaankin kannattaa liikkua. Maastossa liikkuminen kohentaa aerobisen kunnon lisäksi myös lihaskuntoa ja tasapainoa, sillä maasto ei ole tasainen. Ylämäissä saa sykkeenkin nousemaan ihan kivasti. Minulla oli kantorepussa vieläpä kahdeksan kilon lisäpaino, kun pieni poikani keikkui mukana. Nilkkapainoja voi myös hyödyntää metsälenkillä, jos haluaa lenkistä enemmän tehoja irti.

Kävimme perheen kanssa patikoimassa Sipoonkorvessa. Tarkoituksenamme oli kävellä Sotungin kalkkiruukin luontopolku, joka on noin viiden kilometrin mittainen.



Ensimmäinen havainto oli, että reitin alkupistetta oli hieman hankala löytää. Auton jätimme tasakallion pysäköintialueelle. Kun reittimerkit lopulta löytyivät, nin reitin alkuosa oli kyllä hyvin merkattu, ja reittiä oli helppo seurata  Jossain kohtaa merkit harvenivat, ja lopulta olimmekin jostain kohtaa kävelleet harhaan merkityiltä poluilta. Tarkemmat reittiopasteet olisivat siis tarpeen. Viiden kilometrin sijaan meille kertyi matkaa lähes tuplat. Suosittelisin ottamaan mukaan paperisen kartan, josta on helppo seurata, että pysyt oikealla polulla.



Kalkkiruukin reitistä on myös sanottu, että se on vaikeakulkuista. Reitti kulkee kyllä metsissä ja kallioilla ja välillä on melko jyrkkiäkin nousuja, mutta normaalikuntoiselle aikuiselle reitti ei ole mitenkään hankala.  Tosin hyvät kengät ovat aika välttämättömät. Kengistä puheen ollen - maastossa kannattaa käyttää kenkiä, joissa on pohjissa uria. Näin kenkä pitää myös liukkaammallakin kalliolla. Tavallinen lenkkikenkä ei välttämättä ole paras vaihtoehto maastoon - ainakaan kostealla kelillä.





Voin kyllä lähteä uudestaankin Sipoonkorpeen, mutta jatkossa otan mukaan myös perinteisen paperikartan. :D Tosin eihän tuommoinen lisälenkki mitään haittaa. :D

Hyviä metsälenkkejä!

Instagram: senjalaaksonen


Blogia kirjoittelee 33-vuotias liikunnanohjaaja ja personal trainer, urheilukaupan tiiminvetäjä (tällä hetkellä äitiyslomalla) sekä pienen pojan äiti. Kirjoittelen paljon liikunnasta, ravinnosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Toivottavasti viihdyt blogini parissa. Käyhän ihmeessä tykkäämässä facebook-sivusta, niin näet uudet julkaisut. 








1 kommentti:

  1. Sipoonkorpi pitää ottaa kyllä haltuun. Hienoja paikkoja ja valtavasti bongailtavaa. Ja hyvän kuntoilun lisäksi luonto tarjoaa juurikin tuon meditatiivisen puolenkin.

    VastaaPoista

Vaihtelua kyykkyihin kehonpainolla

Moikka! Itse tykkään treenailla paljon kehonpainolla. Kehonpainotreeniä kun pystyy tekemään missä ja milloin tahansa. Tarvitset vain oman ka...