sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Monta keinoa parantaa tai pitää yllä liikuntamotivaatiota

Kaikilla ihmisillä - myös niillä aktiivisesti treenaavilla - tulee niitä hetkiä, kun liikunta ja treenit eivät innostaisi. Nämä aktiiviset liikkujat yleensä vain lähtevät treeneihin siitä huolimatta. Olotila liikunnan jälkeen on kuitenkin aina mahtava.

Luin juuri artikkelin "Autonomiaa tukien aktiivisemmaksi" (Kasvatus 5/2015). Artikkelissa motivaatio jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että toimintaan ruvetaan toiminnan itsensä takia. Toisin sanoa toiminta on niin mukavaa, että sitä tekee mielellään ilman mitään ulkoisia pakotteita. Tähän lukeutuu yleensä harrastukset.



Ulkoinen motivaatio liittyy toiminnasta irrallisiin seikkoihin. Näitä ovat tyypillisesti kehoon liittyvät tavoitteet, kuten yksilön halu muokata vartalonsa koostumusta, kohentaa kuntoaan ja parantaa ulkonäköään. Ulkoiset motiivit ovat useimmiten syy liikuntaharrastuksen aloittamiselle. Sisäiset motiivit ovat taas edellytys harrastuksen jatkumiselle. Toisin sanoen esimerkiksi painonpudotus saattaa saada liikkumaan enemmän. Kuitenkin kun liikkumisesta tulee osa arkea ja sen kokee mukavaksi, niin sitä jatkaa, vaikka varsinaista painonpudotustavoitetta ei enää olisi.


Sitten on tietenkin niitä ihmisiä, jotka eivät koe minkäänlaista motivaatiota liikuntaa kohtaan. Tämä ihmisryhmä on kaikkein hankalin, sillä jostain pitäisi löytyä se alkusysäys, joka saisi liikkumaan. Jossain vaiheessa liikkumisesta voikin tulla niin mukavaa, että sitä tekee mielellään. Alkuun voi suhtautua liikuntaan kuten esimerkiksi hampaidenpesuun. Harva suhtautuu siihen kovin intohimoisesti, mutta kaikki tekevät sitä, koska haluavat pitää huolta suuhygienistään. Liikuntaan voi suhtautua aluksi samalla tavalla ajatellen, että "liikun, kun näin kuuluu tehdä". Lopulta liikunnan tuomaan hyvään oloon voi jäädä koukkuun.

Tässä on muutamia hyviä keinoja parantaa liikuntamotivaatiota (jos motivaatio liikkumiseen on kadoksissa) tai pitää liikuntamotivaatiota yllä:

  • Tee liikunnasta helppoa. Jos matkustaminen kuntosalille ei kiinnosta, niin tee kotitreeniä. Pue treenivaatteet ylle ja ala hommiin. Älä mieti liikoja. Treenin jälkeen olo on mahtava, ja se saa todennäköisesti palaamaan treenin pariin uudestaankin. 
  • Tee tavoite. Liikunnallinen tavoite pitää yleensä yllä liikuntamotivaatiota. Tavoitteen on hyvä olla tarkempi kuin pelkästään liikun enemmän. Mitä tarkoittaa 'liikun enemmän'? Käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla, on jo paljon tarkempi, ja sen onnistumisesta on helppo pitää kirjaa. Mieti tavoite tarkkaan, sillä sen tulisi motivoida juuri sinua. Hyviä tavoitteita voivat olla vitosen/ kympin/ puolimaratonin juokseminen, liikuntakertojen määrä viikossa, painonpudotustavoite, leuanvetotuloksen parantaminen tai vaikkapa päälläseisonnan opettelu. Jos tavoite saa sinut liikkumaan enemmän, se on hyvä. Kannattaa myös miettiä, miksi juuri tämä tavoite on sinulle tärkeä. Haluatko pudottaa painoa, jotta jaksat leikkiä lasten kanssa enemmän? Haluatko juosta puolimaratonin, koska olet unelmoinut siitä ja samalla haluat parantaa kestävyyskuntoasi? Kun tavoite on itselle tärkeä, siihen tulee sitouduttua enemmän. 

  • Valitse urjeilulaji, josta pidät. Kukaan ei jaksa käydä kuntosalilla vain sen takia, että muutkin käyvät. Kun liikunta on mielekästä, siihen tulee myös sitouduttua. 

  • Sovi liikuntatreffit. Liikkumaan on lähdettävä, jos olet sopinut treffit kaverin kanssa. 

  • Vähennä istumiseen käytettyä aikaa. Jos kutosalille tai lenkkipolulle lähtö tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä, niin harrasta edes hyötyliikuntaa. Kävele, seiso tai tee kotitöitä mahdollisimman paljon. 



Toivottavasti tulee aurinkoinen kesä ja paljon uusia liikuntakokemuksia! :) Ja mukavaahan se on istuskella siellä kesäterassilla, kun on ensin vähän liikkunut!

Instagram: senjalaaksonen
Facebook: Poweria Tennariin -blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihtelua kyykkyihin kehonpainolla

Moikka! Itse tykkään treenailla paljon kehonpainolla. Kehonpainotreeniä kun pystyy tekemään missä ja milloin tahansa. Tarvitset vain oman ka...