Tarvitseeko olla liikunnallinen tavoite?

Monesti sanotaan, että liikunnassa tarvitsee olla jokin tavoite, jotta varmasti tulee lähdettyä lenkille tai salille.  Yksi tähtää fitnesskisoihin, toinen on ilmoittautunut ensi kesän puolimaratoniin, ja kolmannen tavoitteena on pudottaa painoa. Toki tällainen konkreettinen tavoite saa varmasti tekemään enemmän töitä tavoitteen eteen, ja kun tuloksia pystyy mittaamaan, niin se motivoi jatkamaan. Yhtä hyvä tavoite on kuitenkin liikunnasta tuleva hyvä olo tai jaksaminen arjessa.

Joskus liian tiukka tavoite jo valmiiksi kiireiseen arkeen saattaa vain luoda lisää stressiä. Liikunnan pitäisi ennen kaikkea tuoda energiaa, ei viedä sitä.

Olen itse tällä hetkellä äitiyslomalla pienen poikani kanssa. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen en jaksa ajatella, että vielä olisi pakko vääntäytyä salille. Sana 'pakko' jo itsessään luo negatiivista ajattelua. En ajattele, että minun on pakko liikkua, vaan koska haluan ja voin liikkua. Reippailu raittiissa ulkoilmassa saa myös paljon paremmin jaksamaan yöherätyksiä.

Tällä hetkellä en ole tehnyt itselleni tarkkaa treenisuunnitelmaa. Pyrin vain treenaamaan mahdollisimman paljon ajan ja voimavarojen mukaan. Jossain välissä on vielä maratoniin tähtäävien treenien vuoro, mutta niiden aika ei ole vielä.

Kunto ei todellakaan ole sama kuin ennen raskautta ja synnytystä, mutta ei sen kuulukaan olla. Raskaus kestää yhdeksan kuukautta. On sanottu, että siitä toipuminen vie yhtä kauan aikaa. Maltti on siis valttia, vaikka kärsimättömyys onkin paheeni.

Treenaamiseen liittyy myös armollisuus itseään kohtaan. Elimistön vinkkejä täytyy oppia kuuntelemaan. Välillä kroppa voi ilmoittaa tarvitsevansa lepoa, ja rankan treenin sijaan kävelylenkki, venyttely tai jopa nukkuminen voi olla juuri se, mitä keho ja mieli tarvitsevat.