Pystyin samaistumaan kirjoitukseen. Aloin pohtia omia kouluaikojani ja koettuja liikuntatunteja. En ole aina ollut liikunnallinen. Lapsena vihasin liikuntaa, varsinkin koululiikuntaa. Liikuntatunneilla koin itseni kömpelöksi ja hitaaksi. En ollut ollenkaan kilpailuhenkinen. Monesti liikuntatunneilla pelattiin koripalloa, jalkapalloa, pesäpalloa tai jotain muuta joukkuelajia. Liikuntuntien parhaat valittiin joukkueiden kapteeneiksi, jotka valitsivat joukkueiden jäsenet. Olin useimmiten viimeisimpänä, joka valittiin joukkueeseen. Se jos mikä lannisti ja vaikutti itsetuntoon.
Muistan myös elävästi ne liikuntatunnit, kun täytyi juosta kuntotestiksi 1500 metriä. Olin niin huonossa kunnossa, että en jaksanut juosta kokonaan kyseistä matkaa. Jouduin osan matkasta kävelemään. Olin siten taas liikuntatuntien viimeisimpiä.
Aloitin aktiivisen liikkumisen opiskeluaikoina, kun huomasin liikunnasta tulevan hyvän olon. Kolumnissakin kirjoitetaan, että kukaan ei koskaan kouluaikoina kertonut, että liikunnasta tulee hyvä olo. Aivonsa voi todellakin koukuttaa liikkumisesta tulevaan hyvään oloon.
Nykyään voin sanoa itseäni jo aktiiviliikkujaksi. Välillä liikun kovaa, välillä hiljempaa, mutta nautin silti joka hetkestä. Nykyään sentään tuo 1500 metrin juoksu menee helposti. :)
En tiedä, millaista nykyajan koululiikunta on. Toivon kuitenkin, että lapsille ja nuorille tarjottaisiin enemmän onnistumisen kokemuksia jatkuvan kilpailemisen sijaan.
Olen iloinen, että olen kuitenkin löytänyt liikkumisen ilon aikuisena. Nykyään en voisi elää ilman liikuntaa. Siitä on tullut niin iso osa arkea. Tärkeintä liikkumisessa on se oman jutun löytyminen. Kaikki eivät nauti joukkuelajeista, vaan se oma juttu voi yhtä hyvin löytyä hiljaisilta metsäpoluilta. Tärkeintä kuitenkin on, että pitäisi kehon liikkeessä.
Liikunnan iloa ihan jokaiselle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti