Vihannesten pilkkominen ja kypsentäminen saattaa joskus tuntua työläältä. Mietipä kuitenkin hetki, kuinka kauan aikaa lopulta joudut käyttämään kesäkurpitsan ja muutaman porkkanan raastamiseen jauhelikastikkeen joukkoon. Todennäköisesti puhutaan vain muutamista minuuteista, ja jo sillä saat lisättyä aterioihin kasviksia ja paljon makua kastikkeeseen :)
Monia ruokia pystyy myös tekemään isompia annoksia, josta riittää seuraavaankin päivään. Näin pääsee yhdellä pilkkomiskerralla. :) Uunijuurekset, jotka sisältävät lanttua, palsternakkaa, porkkanaa, bataattia ja perunaa, ovat yksi lempilisäkkeistäni.
Tässä muutama helppo vinkki lisätä kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavalioon:
- Pidä jääkaapissa kirsikkatomaatteja ja naposteluporkkanoita. Niitä on helppo napata muutama vaikkapa iltapalalla.
- Lisää ruokiin porkkanaa, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Ne antavat moniin kastikkeisiin ja laatikkoruokiin sekä makua että vitamiinejä.
- Pilko kerralla enemmän. Jääkaappiin voi rasiaan pilkkoa esimerkiksi kurkku- ja porkkanatikkuja. Näin jääkaapissa on jotain terveellistä naposteltavaa, kun illalla telkkaria katsoessa tekisi mieli syödä jotain.
- Korvaa osa perunamuusin perunoista esimerkiksi porkkanalla tai palsternakalla..
- Pidä pakastimessa erilaisia vihannessekoituksia. Esimerkiksi wokvihanneksista tekee nopean wokruuan päivälliseksi.
- Pidä pakastimessa marjoja, ja ota niitä edellisenä iltana rasiaan sulamaan jääkaappiin. Näin sinulla on valmiiksi sulaneita marjoja esimerkiksi puuron tai jogurtin joukkoon.
- Korvaa lisäkeriisi keitetyllä kukkakaalilla.
- Pidä hedelmät kulhossa pöydällä. Näin tulee napattua hedelmä välipalaksi, kun ne ovat koko ajan näkyvillä.
- Smoothiet ovat hyvä aamu-, välipala- tai iltapalavaihtoehto. Smoothien sekaan on helppo laittaa kaikkea terveellistä, ja se on vieläpä nopeasti juotavassa muodossa. Sopii siis myös kiireiseen arkeen.
Mitä enemmän lautaselta löytyy värejä, sen parempi. Mitä muita helppoja konsteja lisätä värejä lautaselle keksit?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti