Olen tehnyt tätä siemennäkkäriä useasti. Mielestäni tämä on niin hyvää, ettei näkkärin päälle välttämättä tarvitse edes mitään levitettä. Näkkäri on nopea valmistaa, ja se sisältää paljon hyviä rasvoja. Rasvoja ei saisi pelätä ja karsia ruokavaliosta. Sen sijaan niiden käyttöön tulisi kiinnittää huomiota, sillä elimistö käyttää rasvaa solujen rakennusaineena sekä hormonitoiminnan ylläpitoon. Tosin onhan rasvat melko energiapitoista tavaraa, joten niidenkin syömisessä kannattaa pysyä kohtuudessa.
Tässäpä ohje huippuhyvään siemennäkkäriin:
2 dl maissijauhoa
N. 2 dl siemeniä (auringonkukan- , kurpitsan- ja seesaminsiemeniä)
1/2 dl oliiviöljyä
2 1/2 dl kuumaa vettä
Sormisuolaa
Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja öljy.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille. Laita muovipussi tai kumihanska käteen ja painele taikina ohueksi levyksi. Levyn tulisi peittää koko pelti. Leikkaa levy valmiiksi paloiksi. Ripottele päälle sormisuolaa. Paista 150 asteessa noin 1 tunti.
Siemenien joukkoon voi laittaa myös esimerkiksi manteli- tai pähkinärouhetta. Maissijauhojen tilalla voi käyttää myös mantelijauhoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaihtelua kyykkyihin kehonpainolla
Moikka! Itse tykkään treenailla paljon kehonpainolla. Kehonpainotreeniä kun pystyy tekemään missä ja milloin tahansa. Tarvitset vain oman ka...
-
Monesti kun menen kauppaan, ostoskärryyn päätyy kyllä monenlaista vihannesta ja hedelmää. Usein kuitenkin ne ovat niitä tuttuja ja turvallis...
-
Kesä tulee. Samallahan tulee tietysti myös kesäkilot, vai tuleeko? Kesällä, niin kuin muinakin vuodenaikoina, voi tehdä joko terveellisiä ta...
-
Makeannälkään sopii hyvin hedelmät. Tällä kertaa tein hedelmäsalaatin käyttäen useampaa erikoishedelmää. Olipa mukavaa vaihtelua perinteiste...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti